Hartmannin ura oli sodan aikana dramaattinen ja menestyksekäs,
mutta vasta sodanjälkeisen ajan tapahtumat tekivät hänestä poikkeuksellisen
mielenkiintoisen henkilöhahmon, jolla on yhteyksiä historiaan
laajemminkin. Saksalaiset rintamasotilaat määrättiin aselepoehdoissa
luovutettaviksi sille valtiolle, jota vastaan he olivat taistelleet, riippumatta
siitä, kenelle tai missä he antautuivat. Näin tapahtui myös Hartmannille
ja hänen tovereilleen. Toukokuussa 1945 aseista ja sotilasarvosta
riisuttu Hartmann heitettiin Neuvostoliiton sotavankijärjestelmän
hampaisiin, vaikka hän oli antautunut Yhdysvaltojen 90. jalkaväkidivisioonalle.
Vain muutama tunti sen jälkeen, kun hän oli saanut viimeisen
ilmavoittonsa ja päättänyt legendaarisen lentäjänuransa, hänestä
tuli neuvostojoukkojen vanki. Kaikki hänelle elämän aikana avautuneet
mahdollisuudet, samoin kuin sotilasuran aikana hankitut henkilökohtaiset
ja ammatilliset ominaisuudet ja taidot, menettivät merkityksensä
Písekin pikkukaupungin laidalla.
Hartmann seisoskeli mutaisella tšekkiläisellä pellolla joukko-osastonsa
miesten ja muutaman sadan saksalaisen siviilin ja pakolaisen
kanssa. Neuvostosotilaat ryhtyivät heti komennon otettuaan sellaiseen
barbarismiin ja ihmisarvoa alentavaan käytökseen, josta moni on kuullut,
mutta jonka haluaa sulkea mielestään. Hartmann muisteli jälkeenpäin,
että jopa ennen yhdysvaltalaisten poistumista punasotilaat pieksivät,
raiskasivat, tappoivat ja nöyryyttivät kaikin tavoin kymmeniä naisia
ja lapsia. Koko illan ja ensimmäisen, loputtomalta tuntuvan yön ajan
vangitsijat pitivät saksalaisia miehiä aloillaan aseella uhaten. Muutamat
miehet yrittivät mennä neuvostosotilaiden ja näiden uhrien väliin,
mutta heidät ammuttiin siihen paikkaan. Lopulta paikalle saapunut puna
armeijan upseeri pani riehumiselle pisteen hirtättämällä summamutikassa
muutamia omia miehiään. Vaikka vankien piina hellitti, he olivat
alkaneet ymmärtää, millaisen julman järjestelmän kynsiin he olivat
joutuneet.
Tapahtumien synnyttämä viha ja kostonhalu määrittivät Hartmannin
elämää kymmenen sotavankeusvuoden ajan. Häntä siirreltiin leiristä
toiseen kautta laajan Venäjän maan. Joskus hän pääsi osalliseksi
vanhimmille upseereille suoduista suhteellisista mukavuuksista, joihin
18