15
1
ENGLANNIN SYDÄNMAILLA
Jos vetää suoran linjan Englannin pohjoispäästä etelään ja sitten toisen
lännestä itään, linjat risteävät Market Harborough -nimisessä pikkupaikassa
tai ainakin sen tienoilla. Ehkäpä risteämiskohta osuukin Stonehengeksi
kutsuttuun taloon, jossa minä vartuin. Se oli Shrewsbury
Avenuen varrella kukkulan laella. Pohjoisessa näkyi kylän keskus ja
muissa ilmansuunnissa lempeästi aaltoilevaa Leicestershiren ja Northamptonshiren
maalaismaisemaa. Sitä kauemmas suolaisesta vedestä ja
merten takana avautuvasta ulkomaailmasta ei Britanniassa pääse. Se on
keskisen Englannin sydän. Tuo paikka muovasi minusta sellaisen kuin
olen – hyvässä ja pahassa. Se oli pieni maailma, jossa oli helppoa ja turvallista
elää mutta joka myös sai minut kaipaamaan kaukaisille rannoille
eksoottisiin, jännittävämpiin maisemiin.
Eräänä aamuna kävelin äitini kanssa Market Harborough’n High
Streetillä. Jalkakäytävät kuhisivat liha-, vihannes- ja rautakauppojen
asiakkaista. Minä olin yhdeksän tai kymmenen vanha, vuosi oli
ehkä 1959. Olimme menossa hakemaan isääni Westminster-pankista
Vauxhall Wyvernillamme kotiin lounaalle. Isäni oli ylennyt johtajaksi,
ja vaikka meillä ei ollutkaan suurempia taloushuolia, hän ei kuitenkaan
tienannut kovin paljon. Tuohon aikaan hyvin harvoilla perheillä
oli enempää kuin yksi auto, joten äiti vei joka päivä isän töihin, keskipäivällä
syömään ja haki iltapäivällä kotiin. Ainoan lomansa kuljettajan
toimesta äiti sai vuonna 1958, kun Welland-joki tulvi. Viikon tai
parin ajan isä joutui soutamaan töihin halki likaisten tulvavesien ja oli