1924–1945 RANTA-PEKKALASTA
RÖHÖRANTAAN
Vaara uhkasi oikealta ja vasemmalta, idästä ja etelästä. Kommunismi
hiipi kyynä köyhän kansan mieleen ja herätti toiveita paremmasta ajasta
punaisen diktatuurin vallitessa. Väkivaltapolitiikka puolestaan tylsistytti
oikeistolaisten ajatuskyvyn ja teki mustasta diktatuurista ainoan oikean
vaihtoehdon.9
Suomessa vastustettiin fasismia ja pelättiin kommunismia, mutta
kummallekin riitti myös kannatusta. Ahdin lapsuusvuosina 1930-luvulla
kommunismi oli määritelty valtionvastaiseksi toiminnaksi, ja se rinnastettiin
rikollisuuteen ja maanpetturuuteen. Maalaisliiton vuonna 1932
hyväksytyn puolueohjelman eräs väliotsikko – Kommunismin, huliganismin
ja muun rikollisuuden vastustaminen – kuvasti hyvin ajan henkeä.10
Ahti Pekkala muisti 1930-luvun puolivälin poliittisesta tunnelmasta
oikeistolaisuuden, joka ulottui myös Mieluskylään. Kylällä oli Yrjö
Rauankoski
-niminen kauppias, jonka poliittiset näkemykset menivät
oikealta ohi Isänmaallisesta Kansanliikkeestäkin (IKL). Kauppias kuului
hurmioisänmaalliseen kansallissosialistiseen Suomen Kansan Järjestöön
(SKJ). Fasistisia, rasistisia ja antisemitistisiä oppeja edustanut järjestö
toimi vuosina 1933–1936 ja piti tiiviisti yhteyttä Adolf Hitlerin
johtamaan Saksaan. Suurimmillaan puolueeseen kuului noin 20 000 jäsentä.
Johtajana oli jääkärikapteeni ja liikemies Arvi Kalsta, josta juontui
nimitys kalstalaiset. Ahti meni uteliaisuudesta kalstalaisten puhetilaisuuteen
ennen vuoden 1936 eduskuntavaaleja, mutta tilaisuus jäi pitämättä,
kun puhujat eivät saapuneet paikalle. Mieleen kalstalaiset kuitenkin jäivät,
vaikka järjestö hajosi moniin kilpaileviin ryhmittymiin jo loppuvuonna
20
1936.11
Vielä eduskuntavaaleja paremmin 12-vuotiaan Ahdin mieleen jäivät
tammikuussa 1937 valitsijamiesvaalit ja Kyösti Kallion valinta presidentiksi.
Valintansa jälkeen hän teki suuren poliittisen ratkaisun nimittäessään
A. K. Cajanderin vasemmiston ja oikeiston, punaisen ja valkoisen
rajalinjan ylittäneen punamultahallituksen. Ratkaisu yhdisti Suomen
politiikkaa muihin Pohjoismaihin, sillä Ruotsissa ja Norjassa olivat vallassa
vastaavanlaiset työväkeä ja talonpoikia edustaneiden puolueiden
hallitukset. Cajanderin hallituksessa olivat mukana SDP, Maalaisliitto,
Edistyspuolue ja RKP sekä kolme ammattiministeriä. Ratkaisu symboloi